Case Ilmatar:

Konikallion tuulivoimahankkeen 3D-videomallinnus

Ikaalisten ja Hämeenkyrön alueelle suunniteltu Konikallion tuulivoimahanke sijoittuu valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Ilmattarella maisemavaikutukset tunnistettiin keskeiseksi osaksi hanketta jo esiselvitysvaiheessa. Hankkeessa päätettiin hyödyntää 3D-mallinnettua videokuvaa maisemavaikutusten havainnollistamiseen ja tiedottamisen tehostamiseen.

Hankkeessa panostetaan avoimeen viestintään

Hankealue sijaitsee kahden kunnan alueella ja arvokkaan maisema-alueen läheisyydessä, joten sidosryhmäyhteistyö ja sosiaalinen hyväksyttävyys ovat erityisen keskeisessä asemassa.

– Halusimme tarjota mahdollisimman visuaalisen ja todenmukaisen kuvan siitä, miten voimalat näkyisivät maisemassa eri vuorokaudenaikoina. Siksi päätimme kokeilla 3D-mallinnettua videota, joka oli meille uusi tapa viestiä hankkeesta mahdollisimman läpinäkyvästi, sanoo Lauri Vierto, Ilmattaren Suomen hankekehityksen operatiivinen johtaja.

– Molemmat hankekunnat ovatkin olleet tosi tyytyväisiä. Toivomme videon parantavan vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa ja tarjoavan myös hankkeesta huolestuneille arvokasta lisätietoa.

– Videolla pyritään tehostamaan tiedottamista hankkeen vaikutuksista ja tarjoamaan ulospäin mahdollisimman paljon tietoa. Video ei ole osa virallista YVA-menettelyä, vaan toimii siihen hyvänä lisänä.

– Olemme Ilmattarella pyrkineet aina olemaan etujoukoissa, ja tutkimme mielellämme uusia mahdollisuuksia. Teemme yleensä kaiken, mitä pystyy. 3D-mallinnettu video sopii toimintaamme tosi hyvin.

3D-mallinnettu video antaa realistisen kuvan maisemavaikutuksista

– Liikkuva kuva on valokuvasovitteita paljon visuaalisempaa, jolloin se havainnollistaa paremmin.

– Dronella kuvatulla videolla voi helposti näyttää, miten näkymä vaihtelee korkeuden muuttuessa maantasosta viidenkymmenen metrin korkeuteen asti. Jos edessä on pienikin korkeampi kohta tai puustoa, niin voimalat jäävät helposti niiden taakse.

– Videolla voi havainnollistaa hyvin myös vuorokaudenaikojen vaikutusta. Sillä voidaan esimerkiksi näyttää voimaloiden ja lentoestevalojen näkyminen pimeällä.

Lisätietoja aiheesta

Pekka Seppälä

Toimitusjohtaja, suunnittelija, myyjä, guru, boomer

Tutustu myös näihin